Ajattoman tyylikäät ja raikkaat hääkuvat vuosien ammattitaidolla. Potretit sekä dokumentaarinen hääkuvaus Turussa, Tampereella, Suomessa

HÄÄKUVAUS


Rakastuneena, rakastettuna, juuri niin teidät tulisi ikuistaa.


Hääpäivä on ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Hääkuvien avulla voitte elää uudelleen elämänne tärkeän päivän ja kokea jälleen kaikki ne hetket, jotka tekivät päivästänne täydellisen. 

Pysäytän juhlapäivänne tilanteet ja monia yksityiskohtia, jotka muutoin saattaisivat vilahtaa ohitsenne juhlapäivän humussa.

Kuvien kautta voitte palata omiin tunteisiinne, pieniin onnenhetkiin, vieraiden iloon ja kauniisiin kattauksiin aina uudelleen ja uudelleen.

Ammattilainen apuna


Olen kuvannut lukuisia häitä ja autan teitä mielelläni jo suunnitteluvaiheessa löytämään teidän päiväänne soljuvimmat ratkaisut.

Osaan kysyä teiltä oikeat kysymykset jotta saan kiinni toiveistanne ja teille merkityksellisistä asioista vaikkette vielä itse osaisi pukea niitä sanoiksi.


Ennen varauspäätöstänne tutustun teihin mielelläni lisää tapaamisessa, esimerkiksi etäyhteydellä. Tällöin voin näyttää teille myös kattavasti kokonaisia gallerioita aiemmin kuvaamistani häistä.


Teemme kuvaussopimuksen jossa on selkeästi eritelty palvelun sisältö, ehdot sekä vastuut.

Läpinäkyvyys ja avoin kommunikointi kanssanne kuuluvat arvoihini.


Voitte siis luottaa siihen että kuvaus ei aiheuta teille ylimääräistä stressiä missään vaiheessa ja kaikki sujuu sen osalta mutkattomasti.

Hääkuvaaja Ruissalo Häät Turku Tampere Iltapotretit Hääkuvaus Turussa Tampereella Helsingissä Loimaalla Valokuvaaja Loim
Dokumentaarinen hääkuvaus pitää sisällään tilanteet, tunteet ja päivän yksityiskohdat. Hääkuvaus Turussa, Loimaalla, Tampereella

INSPIRAATIO


Romantiikka, riemu, herkkyys, lempeys. Rakkaus.

Jokaisessa hääpäivässä on valtavasti kaikkia näitä asioita joita rakastan ikuistaa.


On upeaa päästä tutustumaan teihin, teidän tapaanne olla yhdessä ja rakastaa toisianne.

Rakkaus kuuluu vieraidenne puheissa, se näkyy lempeinä halauksina ja kosteina silmäkulmina.

Ajatuksella valitut kauniit puvut, kukat, tarjottavat sekä muut yksityiskohdat luovat päivään juuri teidän näköistä tunnelmaa.


Inspiroidun teistä, teidän tarinastanne ja teidän päivästänne niin pitkään kun saan olla osana siinä.

hääkuvaus hämeenlinna aulanko dokumentaarinen  hääkuvaaja keväthäät fine art wedding photography finland helsinki turku tampere
Rento hääkuvaus potrettikuvaus Luova Taiteellinen hääkuvaaja valokuvaaja Turku Tampere Loimaa Pälkäne Epaalan Anselmi hä

teidän kanssanne, päivässänne läsnä


Elän jokaisen hääpäivän läpi samoja tunteita kuin tekin; odotusta, jännitystä, iloa ja liikutusta. Vaikka häissä usein on samoja elementtejä keskenään, niin aina ne ovat kuitenkin oman näköiset ja yllättävät.

Nautin suunnattomasti saadessani löytää ja ikuistaa näitä yllätyksiä.


Ihmiset tekevät tunnelman, ja minulle on erityisen tärkeää olla vieraillenne helposti lähestyttävä ja heitä kohtaan kunnioittava.


Kuvauksissa pidän teistä huolen, joten teidän ei tarvitse kuin luottaa minuun ja nauttia hetkestä.

Hääkuvaaja turku tampere suomi. Hääkuvaus italiassa kaupungissa. Romanttiset ja elegantit fine art hääkuvat

hinnasto


10 H DOKUMENTAARINEN KUVAUS + Albumi

3300 €

VARAUSMAKSU 350€


Kaikki valokuvat (väh. 500kpl) täysikokoisina, teettämisoikeuksin, muistitikulla toimitettuna.

Nettigalleria kuvista.

Valokuva-albumi koossa 30 x 30 cm.

Matkakulut 200km säteellä Loimaalta sisältyvät hintaan.


Lisätunnit 150€ / tunti (+50 kuvaa)



8 H DOKUMENTAARINEN KUVAUS


2320 €

VARAUSMAKSU 350€


Kaikki valokuvat (väh. 400kpl) täysikokoisina, teettämisoikeuksin, muistitikulla toimitettuna.

Nettigalleria kuvista.

10 kpl 10x15cm Fine art-printtejä rasiassa.

Matkakulut 200km säteellä Loimaalta sisältyvät hintaan.


Lisätunnit 150€ / tunti (+50 kuvaa)



6 H DOKUMENTAARINEN KUVAUS


1740 €

VARAUSMAKSU 350€


Kaikki valokuvat (väh. 300kpl) täysikokoisina, teettämisoikeuksin, muistitikulla toimitettuna.

Nettigalleria kuvista.

10 kpl 10x15cm Fine art-printtejä rasiassa.

Matkakulut 150km säteellä Loimaalta sisältyvät hintaan.



Hääkuvaaja Turku Tampere Loimaa Torrevieja Costa Blanca Weddingphotographer Finland Fine Art
Hääkuvaaja Turku Tampere Loimaa Torrevieja Costa Blanca Weddingphotographer Finland Fine Art
Fine art luxury wedding photography finland hääkuvaaja loimaa tampere turku helsinki
Dokumentaarinen hääkuvaus kärkäinen hääkuvaaja turku loimaa tampere helsinki fine art häihin valmistautuminen häätiimi
dokumentaarinen valokuvaus hääaamun valmistelusta kokopäivän hääkuvauksen aikana 
tunnelmallinen yksityiskohtakuva
Dokumentaarinen hääkuvaus turku kakskerta häätanssi hääkuvaaja turku tampere loimaa helsinki
Hääkuvat Turku Airisniemi Airisniemen kartano valokuvaaja hääkuvaaja kakskerta Tampere heinäkuu häämekko batel boutique
hääkuvaus hääkuvaaja hääkuvat talvella talvihäät loimaa turku tampere valkeakoski helsinki suomenlinna
dokumentaarinen hääkuvaus first-look fine art hääkuvaaja turku tampere loimaa helsinki ajattomat hääkuvat
dokumentaarinen hääkuvaus vihkimisestä juhlasta loimaa kirkko turku tampere valokuvaus häissä hinta
Hääkuvaus turku kakola rento hääkuvaaja luova hääpotretit tampere häät helsinki fine art luxury wedding photographer
hääpotretit kauneimmat kuvauspaikat turussa hääkuville hääkuvauksen hinta hääkuvaaja tampere
dokumentaarinen hääkuvaus kirkkonummella haapajärven kirkolla sateisella säällä
Hääkuvaaja Turku Tampere Loimaa Torrevieja Costa Blanca Weddingphotographer Finland Fine Art
hääkuvaus loimaalla hääkuvat sateella autossa ammattimainen luova valokuvaaja turku
Hääpari poistumassa kirkosta dokumentaarisen hääkuvauksen aikana pääkaupunkiseudulla ajattomassa mustavalkoisessa valokuvassa
hääkuvaus turku harjattula hääkuvaaja loimaa salo tampere valkeakoski pälkäne harjattulan lasipalatsi
luxury wedding fine art photography ruissalo hääkuvaus hääkuvaaja turku tampere häät loimaa hääkuva talvihäät
Vihkiminen Hämeenlinnan kirkossa, isä saattaa morsianta ja sulhanen tulee vastaan 
tätä on dokumentaarinen hääkuvaus Kanta-Hämeessä
Dokumentaarisen hääkuvauksen aikana kuvattu upea morsiamen kimppu ja sormukset wåhls stall juhlapaikalla
hääkuvaus hääkuvaaja suomenlinna upseerikerho talvihäät turku loimaa tampere urjala ypäjä salo helsinki
Hääkuvat Hääkuvaus Turku Airisniemi Kakskerta Häät Valokuvaaja Hääkuvaaja
Hääkuvaaja Hääkuvaus Turku Tampere Loimaa Salo Helsinki Hääkuvat Muotokuvaus Henkilökuvaus Brändikuvaus Morsian
Sulhanen Hääkuvaus Hääkuvat Hääkuvaaja Loimaa Turku Tampere Helsinki Suomenlinna Intiimit häät Tunnelmalliset
Finlaysonin palatsin pihalla kuvattu iltapotretti dokumentaarisen hääkuvauksen aikana Tampereella
Kaunis vaalea yksityiskohta valokuva morsiamen korvakorusta
Hääkuvaus Salo Hääkuvaaja Wiurilan kartano Valokuvaaja Wiurila Turku Tampere Hääkuvat Talvihäät Hääpotretit sisällä
hääkuvaus turku airisniemi airisniemenkartano hääkuvaaja loimaa tampere
Hääkuvaus Loimaa Harjattula Kakskerta Hääkuvat Lasipalatsi Valokuvaaja Turku Hääkuvaaja
Hääkuvaus talvella talvihäät hääkuvat ulkona helmikuu oripää loimaa tampere turku pälkäne suomi hääkuvaaja
Häiden yksityiskohdat valokuvaaja hääkuvaaja hääkuvat turku manilla sormukset sormuskuva tampere huittinen forssa
Dokumentaarinen hääkuva autossa hääkuvaus turussa pyhän henrikin taidekappeli
Talvihäät suomenlinnassa suomenlinna valokuvaaja hääkuvaaja hääkuvat hääkuvaus helsinki turku tampere loimaa talvella
Hääkuvaus Harjattula Lasipalatsi Turku Kakskerta tunnelmallinen Hääkuva hääkuvaaja dokumentaarinen tampere loimaa pori
Hääkuvaus Tampere
Dokumentaarinen Hääkuvaus Turku kakskerta harjattula lasipalatsi kesähäät valokuvaaja häät hääkuvaaja persoonallinen
Hääkuvaus Airisniemen kartano airisniemi hääkuvat heinäkuu hääkuvaaja loimaa turku tampere espoo helsinki salo pori
Hääkuvaaja Helsinki talvihäät häät talvi potretit valokuvaaja hääkuvaus loimaa turku tampere urjala huittinen espoo
Dokumentaarinen kokopäivän hääkuvaus turku tampere helsinki jyväskylä crystal salon hääkampaus loimaa
kakskerran kirkko valokuvaaja turku hääkuvaus tampere hääkuvaaja loimaa potretit hääkuvat sateella kesäsade kakskerta
Hääkimppu hääkuvaus Turku Manilla suurtori valokuvaaja tunnelmallinen Tampere hääkuvat kaupungilla kaupunki häät Helsink
Dokumentaarinen Hääkuvaus Turku Manilla häät hääkuvat valokuvaaja Tampere Helsinki Espoo Kirkkonummi Inkoo Aura
Hääkuvaaja Vantaa tunnelmalliset hääkuvat hääpuku kuninkaankartano luontohäät helsinki wedding photographer finland
Häiden yksityiskohdat lasipalatsi harjattula wedding photographer finland torrevieja costa blanca talvihäät hääkuvaus
Hääkuvaus Kuninkaankartano hääkuvat kauniit persoonalliset ajattomat sisällä sateella talvella kesähäät Turku Tampere
Dokumentaarinen Hääkuvaus Turku Harjattula lasipalatsi Tampere Suomi Hääkuvaaja illalla valokuvaaja loimaa inkoo sipoo
Hääkuvat Turku, Tampere, Helsinki, Jyväskylä Hääpotretit ajattomat klassiset tunnelmalliset wedding photographer
first-look eli ensikohtaaminen hääpäivän aikana kuvattuna keväällä omenapuiden kukkiessa turkulaisen hääkuvaajan ikuistamana
Dokumentaarinen Hääkuvaus Turku Helsinki Tampere Loimaa kakskerta airisniemi häät hääkuvat wedding photographer finland
Hääkuvaus Nuuksio hääkuvat espoo turku tampere hääkuvaaja valokuvaaja wedding photographer finland loimaa häämeikki
Hääkuvaus Helsinki kuninkaankartano Vantaa hääkuvat illalla sateessa metsä häät valokuvat hääkuvaaja Kangasala Pirkanmaa
Dokumentaarinen hääkuvaaja häätanssi valokuvaaja hääkuvaus turku manilla kesä tampere helsinki sipoo paimio huittinen
Hääkuvaaja Turku Kuralan Kylämäki hääkuvaus syksy lokakuu häät ulkona sateessa tampere loimaa helsinki kirkkonummi pori
Hääkuvaus syksyllä Turku Tampere Loimaa villa pähkinämäki hääkuvat hääpotretit tunnelmalliset ajattomat romanttiset
Hääkuvat Loimaa häät metsä elokuu valokuvaaja Turku Tampere hääkuvaaja hääkuvaus hääpuku hääkimppu
Hääkuvaaja Turku taidekappeli kirkko valokuvaus valokuvaaja hääkuvaus Tampere Loimaa Helsinki Jyväskylä wedding
Hääkuvaus Loimaa Heimolinna talvi häät hääkuvat talvella kaupunki kaupungissa Tampere Turku Helsinki
Hääkuvaus dokumentaarinen juhlatila villa pähkinämäki syyshäät lokakuu syksy hääkuvaaja hääkuvaus vintti koristeet
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Montako kuvaa saamme?

Jokainen kuvauspaketti sisältää aina vähintään 10 potrettikuvaa sekä dokumentaarisia kuvia 50 / kuvattu tunti.
Todellisuudessa kuvia on usein reilusti enemmän. Potrettikuvien määrään vaikuttaa eniten kuvaamiseen käytetty aika ja lokaatioiden määrä. Dokumentaaristen kuvien määrään vaikuttaa oleellisesti mm.vieraiden ja ohjelman määrä.

Kuinka pian saamme kuvat itsellemme?

Lähetän teille ensimmäiset kohokohta kuvat heti seuraavalla viikolla.
Muistitikun jolla on kaikki kuvanne ja mahdolliset pakettiin kuuluvat kuvatuotteet postitan teille viimeistään 3 viikkoa juhlapäivänne jälkeen.

Kauanko potrettien kuvaamiseen menee aikaa?

Potretteihin käyttämämme aika on täysin teidän päätettävissä.
Käymme etukäteen yhdessä läpi toiveenne kuvien ja aikataulun suhteen.

Yleisesti voisi sanoa että yhdessä lokaatiossa kuvatessa tunnissa saamme alkujännityksen karistettua ja ikuistettua teille monipuolisen gallerian.

Saammeko varausmaksun takaisin jos juhlat peruuntuvat?

Varausmaksu maksetaan jotta voin lukita päivän vain ja ainoastaan teille. Lisäksi varausmaksu on korvausta kaikesta etukäteen tehtävästä suunnittelutyöstä.
Varausmaksua ei siis palauteta jos juhlat peruuntuisivat.

Kuinka voimme jakaa kuvat vieraille?

Saatte käyttöönne nettigallerian jonka linkin pystytte jakamaan vieraillenne. Saatte galleriaan myös oman tunnuksen jonka kautta pystytte halutessanne piilottamaan joitakin kuvia vieraiden näkemästä galleriasta.
Nettigalleria on käytössänne 6 kk.

Voimmeko maksaa osissa?

Maksu voidaan jakaa useampiin osiin, kuitenkin niin että se on kokonaisuudessaan suoritettu hääpäivään mennessä.

Missä kuvaat?

Hääkuvausten vuoksi matkustan mielelläni. Yleisimmin kuvaan Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uusimaan ja Keski-Suomen alueilla. Erityisen tuttuja kaupunkeja Loimaan lisäksi ovat Turku, Tampere ja Helsinki.