Hääkuvaus Hämeenlinna Turku Loimaa Tampere Hääkuvaaja hääkuvat illalla ilta auringonlasku elokuu häät tunnelmalliset ajattomat

HÄÄKUVAUS


Rakastuneena, rakastettuna, juuri niin teidät tulisi ikuistaa.


Hääpäivä on ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Hääkuvien avulla voitte elää uudelleen elämänne tärkeän päivän ja kokea jälleen kaikki ne hetket, jotka tekivät päivästänne täydellisen. 

Pysäytän juhlapäivänne tilanteet ja monia yksityiskohtia, jotka muutoin saattaisivat vilahtaa ohitsenne juhlapäivän humussa.

Kuvien kautta voitte palata omiin tunteisiinne, pieniin onnenhetkiin, vieraiden iloon ja kauniisiin kattauksiin aina uudelleen ja uudelleen.

Ammattilainen apuna


Olen kuvannut lukuisia häitä ja autan teitä mielelläni jo suunnitteluvaiheessa löytämään teidän päiväänne soljuvimmat ratkaisut.

Osaan kysyä teiltä oikeat kysymykset jotta saan kiinni toiveistanne ja teille merkityksellisistä asioista vaikkette vielä itse osaisi pukea niitä sanoiksi.


Ennen päätöstänne lähetän teille nähtäväksi kattavia gallerioita aiemmin kuvaamistani häistä, sekä halutessanne voimme myös tutustua toisiimme jo paremmin esimerkiksi videoyhteyden kautta.


Teemme kuvaussopimuksen jossa on selkeästi eritelty palvelun sisältö, ehdot sekä vastuut.

Läpinäkyvyys ja avoin kommunikointi kanssanne kuuluvat arvoihini.


Voitte siis luottaa siihen että kuvaus ei aiheuta teille ylimääräistä stressiä missään vaiheessa ja kaikki sujuu sen osalta mutkattomasti.

Hääkuvaaja Tampere Turku Loimaa Helsinki Hääkuvaus Tunnelmallinen Ammattikuvaaja Hääkuvat Keväthäät kevät
Hääkuvaaja Turku Airisniemi Airisniemen kartano hääkuvaus dokumentaarinen valokuvaaja huntu juhlatila

INSPIRAATIO


Romantiikka, riemu, herkkyys, lempeys. Rakkaus.

Jokaisessa hääpäivässä on valtavasti kaikkia näitä asioita joita rakastan ikuistaa.


On upeaa päästä tutustumaan teihin, teidän tapaanne olla yhdessä ja rakastaa toisianne.

Rakkaus kuuluu vieraidenne puheissa, se näkyy lempeinä halauksina ja kosteina silmäkulmina.

Ajatuksella valitut kauniit puvut, kukat, tarjottavat sekä muut yksityiskohdat luovat päivään juuri teidän näköistä tunnelmaa.


Inspiroidun teistä, teidän tarinastanne ja teidän päivästänne niin pitkään kun saan olla osana siinä.

Hääkuvaaja Vantaa Kuninkaankartano Loimaa Luonto sade sadepäivä hääkuvaus herkkä tunnelmallinen luotettava
Kokenut Hääkuvaaja Helsinki salo espoo loimaa turku tampere wiurila hääkuvaus sisällä syyshäät  persoonalliset hääkuvat

teidän kanssanne, päivässänne läsnä


Elän jokaisen hääpäivän läpi samoja tunteita kuin tekin; odotusta, jännitystä, iloa ja liikutusta. Vaikka häissä usein on samoja elementtejä keskenään, niin aina ne ovat kuitenkin oman näköiset ja yllättävät.

Nautin suunnattomasti saadessani löytää ja ikuistaa näitä yllätyksiä.


Ihmiset tekevät tunnelman, ja minulle on erityisen tärkeää olla vieraillenne helposti lähestyttävä ja heitä kohtaan kunnioittava.


Kuvauksissa pidän teistä huolen, joten teidän ei tarvitse kuin luottaa minuun ja nauttia hetkestä.

Hääkuvaaja Turku Kakskerta Harjattula Lasipalatsi Tampere Häätanssi Dokumentaarinen hääkuvaus valokuvaaja loimaa

hinnasto


10 H DOKUMENTAARINEN KUVAUS + Albumi

3150 €

VARAUSMAKSU 350€


Kaikki valokuvat (väh. 500kpl) täysikokoisina, teettämisoikeuksin, muistitikulla toimitettuna.

Nettigalleria kuvista.

Valokuva-albumi koossa 30 x 30 cm.

Matkakulut 200km säteellä Loimaalta sisältyvät hintaan.


Lisätunnit 200€ / tunti (+50 kuvaa)



8 H DOKUMENTAARINEN KUVAUS


2040 €

VARAUSMAKSU 350€


Kaikki valokuvat (väh. 400kpl) täysikokoisina, teettämisoikeuksin, muistitikulla toimitettuna.

Nettigalleria kuvista.

10 kpl 10x15cm Fine art-printtejä rasiassa.

Matkakulut 200km säteellä Loimaalta sisältyvät hintaan.


Lisätunnit 200€ / tunti (+50 kuvaa)



6 H DOKUMENTAARINEN KUVAUS


1530 €

VARAUSMAKSU 300€


Kaikki valokuvat (väh. 300kpl) täysikokoisina, teettämisoikeuksin, muistitikulla toimitettuna.

Nettigalleria kuvista.

10 kpl 10x15cm Fine art-printtejä rasiassa.

Matkakulut 150km säteellä Loimaalta sisältyvät hintaan.



USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Montako kuvaa saamme?

Jokainen kuvauspaketti sisältää aina vähintään 10 potrettikuvaa sekä dokumentaarisia kuvia 50 / kuvattu tunti.
Todellisuudessa kuvia on usein reilusti enemmän. Potrettikuvien määrään vaikuttaa eniten kuvaamiseen käytetty aika ja lokaatioiden määrä. Dokumentaaristen kuvien määrään vaikuttaa oleellisesti mm.vieraiden ja ohjelman määrä.

Kuinka pian saamme kuvat itsellemme?

Lähetän teille ensimmäiset kohokohta kuvat heti seuraavalla viikolla.
Muistitikun jolla on kaikki kuvanne ja mahdolliset pakettiin kuuluvat kuvatuotteet postitan teille viimeistään 3 viikkoa juhlapäivänne jälkeen.

Kauanko potrettien kuvaamiseen menee aikaa?

Potretteihin käyttämämme aika on täysin teidän päätettävissä.
Käymme etukäteen yhdessä läpi toiveenne kuvien ja aikataulun suhteen.

Yleisesti voisi sanoa että yhdessä lokaatiossa kuvatessa tunnissa saamme alkujännityksen karistettua ja ikuistettua teille monipuolisen gallerian.

Saammeko varausmaksun takaisin jos juhlat peruuntuvat?

Varausmaksu maksetaan jotta voin lukita päivän vain ja ainoastaan teille. Lisäksi varausmaksu on korvausta kaikesta etukäteen tehtävästä suunnittelutyöstä.
Varausmaksua ei siis palauteta vaikka juhlat peruuntuisivat.

Kuinka voimme jakaa kuvat vieraille?

Saatte käyttöönne nettigallerian jonka linkin pystytte jakamaan vieraillenne. Saatte galleriaan myös oman tunnuksen jonka kautta pystytte halutessanne piilottamaan joitakin kuvia vieraiden näkemästä galleriasta.
Nettigalleria on käytössänne 6 kk.

Voimmeko maksaa osissa?

Maksu voidaan jakaa useampiin osiin, kuitenkin niin että se on kokonaisuudessaan suoritettu hääpäivään mennessä.

Missä kuvaat?

Hääkuvausten vuoksi matkustan mielelläni. Yleisimmin kuvaan Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uusimaan ja Keski-Suomen alueilla. Erityisen tuttuja kaupunkeja Loimaan lisäksi ovat Turku, Tampere ja Helsinki.